Tervetuloa viettämään taiteiden yötä Turun Kansalliseen Kirjakauppaan torstaina 14.8. kello 17.00 alkaen!
Tarkempi ohjelma päivitetään myöhemmin.
Ajankohtaista
Historiallisen romaanin Kohtalon sävelet julkaisutilaisuus 12.8. klo 16.00
Historiallinen rakkaustarina 1850-luvulta Oolannin sodan ajoilta.
Margareetta palaa kotiin Turkuun Tukholmasta, jossa hän on opiskellut sairaaanhoitajattareksi vakaana aikomuksenaan omistautua työlleen. Isänsä hänelle sallimaa vapautta hän ei aio vaarantaa avioitumalla ja päätymällä jonkun miehen komentovallan alle. Kohtalo on kuitenkin päättänyt toisin ja tuo hänen tielleen komean upseerin ja muinaista viikinkipäällikköä muistuttavan kirurgin.
Kaukana Krimillä puhkeaa sota, joka tuo Suomenkin rannoille vihollislaivaston. Kolmiodraaman keskelle ajautunut Margareetta päätyy Bomarsundiin näkemään, kuinka komea linnoitus haihtuu savuna ilmaan.
Maa toipuu sodasta, mutta kuinka käy Margareettan? Hautautuvatko hänen unelmansa tomuun ja tuhkaan linnoituksen lailla vai onko kohtalo varannut hänelle rakkauden ja onnen?
Terveydenhuollon maisteri, sairaanhoidon opettaja Merja Kurkinen on toiminut kliinisen tutkimuksen johtajana. Eläkkeelle jäätyään hän on kirjoittanut johtamalleen Eliisa-teatterille kymmenittäin historia-aiheisia näytelmiä ja tarinallisia konsertteja.
Esikoisteos, historiallista romantiikkaa edustava Kohtalon kellot syntyi, kun pandemia pysäytti teatteritoiminnan. Kohtalon sävelet jatkaa tarinaa seuraavassa sukupolvessa.
Kesälukemista ja puuhaa lapsille ja nuorille

Hanki luettavaa ja muuta kehittävää ajanvietettä perheen junioreille.
Paljon pelejä ja askartelutarvikkeita sadepäivien varalle paperiosastoiltamme.
Paljon tarjouskirjoja!
Mukavia kesäpäiviä!
Paljon kirjoja jalkapallosta kiinnostuneille!
-
Jalkapallo : uskomaton maailma
Simon Mugford
Alkuperäinen hinta oli: 24,20 €.10,00 €Nykyinen hinta on: 10,00 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Jalkapallotietäjä – tietokilpailuja, tehtäviä ja yli 180 tarraa! : täytettävä kirja
Alkuperäinen hinta oli: 14,70 €.10,00 €Nykyinen hinta on: 10,00 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Jalkapallon YouTube huippuhetket : jalkapallon suuret hetket, eepiset uroteot ja uskomattomat temput
Iain Spragg
Alkuperäinen hinta oli: 32,60 €.10,00 €Nykyinen hinta on: 10,00 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Jalkapallokirja
Alkuperäinen hinta oli: 34,60 €.14,95 €Nykyinen hinta on: 14,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Futistähdet : Haaland
Simon Mugford; Dan Green; Marjo Lemponen (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 26,50 €.21,95 €Nykyinen hinta on: 21,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Jalkapallolegendat
David Ballheimer
Alkuperäinen hinta oli: 33,80 €.23,95 €Nykyinen hinta on: 23,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Futistähdet : Messi
Simon Mugford; Dan Green; Marjo Lemponen (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 26,50 €.21,95 €Nykyinen hinta on: 21,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Kuningatarlaji : Käsikirja jalkapalloileville tytöille
Marianne Miettinen; Hinni Hirvonen
Alkuperäinen hinta oli: 39,00 €.29,95 €Nykyinen hinta on: 29,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin
Ahmitko sarjoja? Uusia, itsenäisiä osia suosikeilta!
-
Tiiraluoto
Satu Kontinen; Satu Rämö; Satu Kontinen (kuv.)
Alkuperäinen hinta oli: 27,80 €.24,95 €Nykyinen hinta on: 24,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Pate ja mummon kirous
Timo Parvela; Pasi Pitkänen (kuv.)
Alkuperäinen hinta oli: 26,70 €.22,95 €Nykyinen hinta on: 22,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Supermarsu ja valheiden vangit
Paula Noronen; Terese Bast (kuv.)
Alkuperäinen hinta oli: 26,00 €.20,95 €Nykyinen hinta on: 20,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin
Vai aloittaisitko jotain uutta?
-
Paqpan maailma. Väritä jännät reissut! (täytettävä kirja)
Beata (Paqpa) Rodas
Alkuperäinen hinta oli: 23,20 €.18,95 €Nykyinen hinta on: 18,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Piirtämisen salat : MANGA
Talia Horsburgh; Mirka Ulanto (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 32,80 €.28,95 €Nykyinen hinta on: 28,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Kivikauden sankarit – Mammuttitulva
Roope Lipasti; Väinö Heinonen (kuv.)
Alkuperäinen hinta oli: 27,80 €.24,95 €Nykyinen hinta on: 24,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Näin koulutat lohikäärmeesi
Cowell, Cressida; Pitkänen, Peikko (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 28,30 €.24,95 €Nykyinen hinta on: 24,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Sudenpentu yöretkellä
Karpio, Markku; Konttila, Tiina
Alkuperäinen hinta oli: 20,50 €.18,95 €Nykyinen hinta on: 18,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin
Tatun ja Patun odotettu UUTUUS!
Tatun ja Patun riemukkaassa oppaassa ongelmista on silkkaa iloa. Tatulla ja Patulla on monta pähkinää purtavana.
Oletko tiputtanut vaatteillesi hammastahnaa? Tai kolhaissut varpaasi kipeästi huonekalun kulmaan? Juuttuuko vetoketju kiinni, kun olet riisumassa takkia? Entä tarttuuko rantahiekka ikävästi jalkoihisi, kun nouset uimasta? Miten estää hammastahnaa valumasta yöpaidalle? Mikä neuvoksi, kun kohvehtirasiassa on jäljellä pelkkiä pahoja suklaita?
Jos olet törmännyt näihin tai muihin arjen pieniin ärsyttäviin ongelmiin, niin eipä hätää, sillä apu on lähellä: Tatu ja Patu ovat nimittäin keksineet niihin ratkaisut, joista on hyötyä ja ennen muuta hupia!
Tatu ja Patu esittelevät kirjassaan kaikkiaan 14 arkisen tuttua mutta harmillista vastoinkäymistä ja lisäksi roppakaupalla ratkaisuja, jotka ovat kekseliäitä, hauskoja ja taatusti outoja. Ikäsuositus 5+.
Koulut päättyvät – Muista valmistunutta!
Anna muisto ylioppilaalle ja ammattiin valmistuneelle. Olemme keränneet suosituksia kirjoista, joista lukija saa iloa, inspiraatiota ja ajattelemisen aihetta.
Meiltä löydät myös monipuolisen valikoiman onnittelu- ja setelitaskukortteja kaikille kevään valmistuneille. Lisäksi paperiosastomme puolelta löydät kauniita lahjakasseja, muistikirjoja ja lahjakyniä, joilla ilahduttaa lahjansaajaa.
Ja mikäli haluat jättää valinnanvapauden lahjansaajalle, voit ostaa Kansallisen Kirjakaupan lahjakortin.
Muistathan, että paketoimme lahjat puolestasi!
-
Sinä olet rakas (täytettävä kirja)
Maaret Kallio; Kati Vuorento (kuv.)
Alkuperäinen hinta oli: 32,40 €.24,95 €Nykyinen hinta on: 24,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Poika, myyrä, kettu ja hevonen : animaatiokertomus
Charlie Mackesy; Juhani Lindholm (suom.)
Alkuperäinen hinta oli: 38,70 €.29,95 €Nykyinen hinta on: 29,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Kotiruoka
Kaisa Isotalo; Raija Kuittinen; Jarmo Wright (kuv.
Alkuperäinen hinta oli: 33,80 €.24,95 €Nykyinen hinta on: 24,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
102 oivallusta elämästä
Sanna Wikström
Alkuperäinen hinta oli: 33,80 €.27,95 €Nykyinen hinta on: 27,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Martat – keittokirja : innostu ja onnistu keittiössä
Alkuperäinen hinta oli: 39,70 €.19,95 €Nykyinen hinta on: 19,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
101 elämänohjetta
Herra Ylppö
Alkuperäinen hinta oli: 35,40 €.12,50 €Nykyinen hinta on: 12,50 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Älä etsi onnea : epätyypillisiä elämänohjeita nykyihmiselle
Frank Martela
Alkuperäinen hinta oli: 36,40 €.27,95 €Nykyinen hinta on: 27,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Tove Jansson – Sanojen lahja
Tove Jansson; Tove Jansson (kuv.)
Alkuperäinen hinta oli: 32,60 €.22,95 €Nykyinen hinta on: 22,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Tuoksut vanamon ja varjot veen : Valikoima runoja
Eino Leino
Alkuperäinen hinta oli: 25,50 €.20,95 €Nykyinen hinta on: 20,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Hattaradilemma
Ulla Onerva
Alkuperäinen hinta oli: 34,70 €.28,95 €Nykyinen hinta on: 28,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin
Basam Booksin klassikkoja!
-
1984
George Orwell; Jussi Tuomas Kivi
Alkuperäinen hinta oli: 25,90 €.17,95 €Nykyinen hinta on: 17,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Kävelystä
Henry David Thoreau; Antti Immonen (suom.)
24,30 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Tähtien tekijä
Olaf Stapledon; Jussi Tuomas Kivi (suom.)
Alkuperäinen hinta oli: 25,90 €.17,95 €Nykyinen hinta on: 17,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Kansalaistottelemattomuus (Klassikko-sarja)
Henry David Thoreau; Antti Immonen (suom.)
Alkuperäinen hinta oli: 25,90 €.17,95 €Nykyinen hinta on: 17,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Itsekkyydestä
François de La Rochefoucauld; Sampsa Laurinen (suo
Alkuperäinen hinta oli: 25,90 €.17,95 €Nykyinen hinta on: 17,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Fasismista ja demokratiasta
George Orwell; Risto Mikkonen (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 21,10 €.15,95 €Nykyinen hinta on: 15,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin
Laatukynä lahjaksi!
-
Parker Jotter stainless steel setti
29,90 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Parker IM Monochrome rollerkynä, Champagne
59,95 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Aurora Style metal täytekynä, musta
115,90 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Aurora Ipsilon Lacquered tobacco rollerkynä, kultatehostein
195,90 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Parker IM Monochrome täytekynä, matta titanium
79,95 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin
Paikka muistoille
-
Uuden ylioppilaan kirja
Timo Tarkka, Vivi Tarkka
Alkuperäinen hinta oli: 32,20 €.28,95 €Nykyinen hinta on: 28,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Ylioppilaan kirja, Aalto
11,95 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Be my guest vieraskirja, beige/keltainen
29,95 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Be my guest vieraskirja, ruoste/vaaleanpunainen
29,95 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Be my guest vieraskirja, harmaa/tummansininen
29,95 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Be my guest vieraskirja, vihreä/vaaleansininen
29,95 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin
Muista Äitiä 11.5.!
Äitienpäivää vietetään sunnuntaina 11.5.2025!
Alla meidän lahjaideat äidille:
-
Valkea lilja
Ann-Christin Antell
Alkuperäinen hinta oli: 36,40 €.28,95 €Nykyinen hinta on: 28,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Tyynysotamies
Mäki, Reijo
Alkuperäinen hinta oli: 42,60 €.27,95 €Nykyinen hinta on: 27,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Airiston maku
Mika Elo ja Antti Karumo
29,95 € alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Frans Leijon : Kuurosokean ihmeellinen elämä
Salmi, Hannu
Alkuperäinen hinta oli: 40,80 €.31,95 €Nykyinen hinta on: 31,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Sinä olet rakas (täytettävä kirja)
Maaret Kallio; Kati Vuorento (kuv.)
Alkuperäinen hinta oli: 32,40 €.24,95 €Nykyinen hinta on: 24,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Silli & silakka
Mikko Takala; Sami Rekola; Tommi Anttonen
Alkuperäinen hinta oli: 37,50 €.12,50 €Nykyinen hinta on: 12,50 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Älä etsi onnea : epätyypillisiä elämänohjeita nykyihmiselle
Frank Martela
Alkuperäinen hinta oli: 36,40 €.27,95 €Nykyinen hinta on: 27,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Yhdessä astiassa : helpompaa ja nopeampaa kotiruokaa
Sanna Mansikkamäki
Alkuperäinen hinta oli: 37,50 €.12,50 €Nykyinen hinta on: 12,50 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Sellasta : Seela Sellan tarina
Heikkinen, Antti
Alkuperäinen hinta oli: 41,50 €.32,95 €Nykyinen hinta on: 32,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Burgessin pojat
Elizabeth Strout; Kristiina Rikman (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 41,70 €.32,95 €Nykyinen hinta on: 32,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Parantava metsä
Satu Järvilehto; Miina Savolainen
Alkuperäinen hinta oli: 35,60 €.27,95 €Nykyinen hinta on: 27,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Blanka, Itämeren tytär
Ulla Rask
Alkuperäinen hinta oli: 38,80 €.31,95 €Nykyinen hinta on: 31,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Ihana, kamala elämäni
Lucy Score; Lauri Sallamo (käänt.); Heidi Tihveräi
Alkuperäinen hinta oli: 25,10 €.20,95 €Nykyinen hinta on: 20,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Vege! Tuoreita makuja kotikeittiöstä
Alex Nieminen; Riikka Sukula
Alkuperäinen hinta oli: 37,50 €.12,50 €Nykyinen hinta on: 12,50 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Grand-hotellin upeat naiset
Ruth Kvarnström-Jones; Taina Helkamo (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 38,80 €.29,95 €Nykyinen hinta on: 29,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Lahjakortti
Price range: 20,00 € through 200,00 € alv 25.5% Valitse arvo Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
Kotona
Anni Ihamäki; Niclas Mäkelä (valokuv.)
Alkuperäinen hinta oli: 46,30 €.32,95 €Nykyinen hinta on: 32,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Mathilda
Milla Ollikainen
Alkuperäinen hinta oli: 38,80 €.29,95 €Nykyinen hinta on: 29,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Muumipapan lintukirja
Tove Jansson; Tove Jansson (kuv.); Sanja Hakala; A
Alkuperäinen hinta oli: 32,40 €.25,95 €Nykyinen hinta on: 25,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Matriarkka
Mustonen, Enni
Alkuperäinen hinta oli: 42,60 €.29,95 €Nykyinen hinta on: 29,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Kenraalitar : suuriruhtinaanmaa 1
Pirjo Tuominen
Alkuperäinen hinta oli: 34,70 €.28,95 €Nykyinen hinta on: 28,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Päivä jona Nils Vik kuoli
Frode Grytten; Sanna Manninen (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 39,30 €.28,95 €Nykyinen hinta on: 28,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Kurjet lentävät etelään
Lisa Ridzén; Sirkka-Liisa Sjöblom (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 41,70 €.29,95 €Nykyinen hinta on: 29,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Luontoa kotipihaan – Puutarhaneuvoksen parhaat
Seppo Närhi
Alkuperäinen hinta oli: 39,20 €.27,95 €Nykyinen hinta on: 27,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Toivoa versovat päivät
Mélissa Da Costa; Saana Rusi (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 39,30 €.31,95 €Nykyinen hinta on: 31,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Kaskaat
Emmi-Liia Sjöholm
Alkuperäinen hinta oli: 39,30 €.29,95 €Nykyinen hinta on: 29,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Hattaradilemma
Ulla Onerva
Alkuperäinen hinta oli: 34,70 €.28,95 €Nykyinen hinta on: 28,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Sissi : Serlachiuksen unohdetut sisarukset
Huhtinen, Linda
Alkuperäinen hinta oli: 40,80 €.32,95 €Nykyinen hinta on: 32,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Chocochilin kesäruokaa : Parhaat vegaaniset grillireseptit
Elina Innanen; Elina Innanen (valokuv.)
Alkuperäinen hinta oli: 41,70 €.32,95 €Nykyinen hinta on: 32,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Pyykkipäivä
Maija Kajanto
Alkuperäinen hinta oli: 27,80 €.21,95 €Nykyinen hinta on: 21,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Ainoastaan sinä
Colleen Hoover; Laura Liimatainen (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 39,30 €.29,95 €Nykyinen hinta on: 29,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Tuoksut vanamon ja varjot veen : Valikoima runoja
Eino Leino
Alkuperäinen hinta oli: 25,50 €.20,95 €Nykyinen hinta on: 20,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Monan katse
Schlesser, Thomas; Toivanen, Lotta (käänt.)
Alkuperäinen hinta oli: 42,60 €.33,95 €Nykyinen hinta on: 33,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin -
Ruotsin kuningattaret : vaimoja ja voimanaisia
Sanna-Mari Hovi
Alkuperäinen hinta oli: 39,30 €.29,95 €Nykyinen hinta on: 29,95 €. alv 25.5% Lisää ostoskoriin
Hannu Salmi kirjailijavieraana ke 16.4. klo 16.00 / Frans Leijon – Kuurosokean ihmeellinen elämä
Tietokirjailija ja kulttuurihistorian professori Hannu Salmi saapuu kirjailijavieraaksemme uutuuskirjallaan Frans Leijon – Kuurosokean ihmeellinen elämä
ke 16.4. klo 16.00 Linnankadun kirjaosastolle (Linnankatu 16, Turku)
Haastattelijana tutkija Toni Alaranta
Tilaisuudessa on viittomakielinen tulkkaus.
Lämpimästi tervetuloa!
Hannu Salmen uusin teos Frans Leijon — Kuurosokean ihmeellinen elämä (Otava) käsittelee hänen isosetänsä elämäntarinaa. Frans Leijonia kutsuttiin aikanaan Suomen Helen Kelleriksi. Frans menetti lapsena näkönsä ja kuulonsa, aivan kuin yhdysvaltalainen Keller samaan aikaan, ja eli villilapsena, johon kukaan ei saanut yhteyttä. Hän pääsi lopulta Pietarsaaren kuurojenkouluun ja oppi sekä viittomakieltä että pistekirjoitusta. Hänestä tuli taitava puutarhuri ja sorvari, jonka taidot saivat valtakunnallista julkisuutta.
Frans syntyi Yläneellä vuonna 1878, asui suuren osan elämästään Pietarsaaressa ja muutti 1930-luvulla Kakskertaan, kuurojen vanhainkotiin. Fransin tarina kytkeytyy Turkuun monin sitein, sillä kaupungissa asui hänen veljiään ja sisariaan, kuten Kosken leipomon perustaja Lydia Koski.
Palkitun tietokirjailijan koskettava tositarina kuurosokeasta isosedästään. Kuin ihmeen kaupalla Frans pääsi Pietarsaaren kuurojenkouluun, jossa hän oppi viittomakieltä ja pistekirjoitusta. Hänestä tuli taitava käsityöläinen ja kuurojen yhteisön arvostettu jäsen. Hän osoitti rohkeudellaan, miten vastoinkäymiset voi voittaa.
Salmen teos Tunteiden palo oli Vuoden historiateos 2022 ja Finlandia-palkintoehdokas.