Vastavirtaan : sotaorvosta syöpälääkäriksi

Tuotetiedot

Viisikymmentä vuotta syöpälääkärinä toiminut lääketieteen ja kirurgian tohtori, syöpätautien erikoislääkäri Pentti Klefström kertoo omasta elämästään sekä kokemuksistaan ja kohtaamisistaan potilaiden kanssa. Synnyin välirauhan aikana v. 1940. Isäni kaatui elokuussa v. 1941. Jo lapsena hahmottui kutsumus lääkärin työhön. Erityisesti kiinnostus biologiaan ja genetiikkaan sai minut erikoistumaan syöpätauteihin. Syövän hoidossa ja taudin tietämyksessä on tapahtunut käänteentekevä kehitys 1970-luvulta tähän päivään, jona aikana olen toiminut syöpään erikoistuneena lääkärinä. Aiemmin syövän hoidossa oli käsitys, että vain paikallinen hoitokirurgia ja sädehoito voivat parantaa taudin. Syövän lääkehoito on tuosta ajasta kehittynyt jättiharppauksin molekyyli- ja solubiologisen tutkimuksen myötä. Olen aitiopaikalta saanut seurata ja omalta osaltani toteuttaa uusia hoitomahdollisuuksia syöpälääkärinä. Kuitenkin olen saanut aika ajoin ponnistella vastavirtaan, johtuen lukkiutuneista asenteista kuin myös taloudellisista tekijöistä. Kustannusvaikuttavuutta on yhteiskunnan taholta vaikea arvioida uusien parantavienkin lääkkeiden suhteen, koska ne alkuun ovat tutkimus- ja valmistus – prosesseista johtuen hyvinkin kalliita. Ei osata arvioida sitä, mitä kustannuksia eloonjääminen ja hyvinvointi saa maksaa. Helpompaa on alistaa kehitys yleisen terveydenhuollon määrärahoihin, joista vaikeina aikoina ensimmäiseksi leikataan. Syöpälääkärin työtä pidetään, aiheestakin, vaativana. Siinä joutuu kohtaamaan ihmisen, joka sairastaa tautia, mitä vielä nytkin monesti pidetään kohtalokkaana jopa toivottomana. Työ on kuitenkin antavaa, koska yhä useammin on saavutettavissa jopa parantuminen sairaudesta, mutta kuitenkin mahdollisuus sairauden hallintaan ja tasokkaaseen elämään. Perustutkimuksen anti on suorastaan kiehtovaa, kun uusia ovia tuloksiin avautuu. Syöpäpotilaat ovat myös poikkeuksetta potilaita parhaasta päästä, nöyriä, kiitollisia, kärsivällisiä. Ihmisen kohtaaminen tuossa vakavassa sairaudessa on avartavaa ja antavaa myös lääkärille. Syvempää lääkäri-potilas -suhdetta tuskin millään lääketieteen alalla voi muodostua. Tunnetun kirurgin Olli Kiviojan sanoin myös silloin, kun mitään parantavaa hoitoa ei enää ole annettavissa, potilasta ei saa hylätä.