Tuotetiedot
Fantasiakirjojen kuninkaan Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-saaga jatkuu Wax & Waynen kolmannessa kirjassa. Neliosainen Wax & Wayne -sarja vie takaisin bestsellertrilogiassa Usvasyntyinen alkaneiden poliittisten ja murhanhimoisten juonittelujen, metallitaikuuden, veijarimaisen konnailun ja lopun aikojen uhkaa huokuvaan Scadrialiin. Ensimmäisen trilogian tapahtumista on kulunut kolmesataa vuotta, ja uusi aikakausi on koittamassa: rautatiet korvaavat kanavia, sähkölamput valaisevat katuja ja vauraita koteja, ja ensimmäiset pilvenpiirtäjät tavoittelevat jo taivaita. Elendeliin aatelissukunsa päämieheksi palannut Waxiwillium Ladrian lähtee kaupungista selvittääkseen, onko muinaisessa legendassa sururenkaista perää. Tarinan mukaan nämä metallimielet antavat kantajalleen Lordihallitsijan voimat. Vauhdikkaaseen seikkailuun tempautuvalle Waxille alkaa pian paljastua myös muita salaisuuksia, joihin liittyvät hänen setänsä Edwarn ja eräs hämäräperäinen järjestö. BRANDON SANDERSON (s. 1975) on yksi maailman tunnetummista fantasiakirjailijoista. Hänen tuotantoonsa kuuluu kymmeniä teoksia ja useita itsenäisiä, joskin saman fantasiauniversumin lainalaisuuksien mukaan toisiinsa kytkeytyviä sarjoja. Sandersonin kirjoja on käännetty noin 40 kielelle, ja niitä on myyty maailmanlaajuisesti noin 40 miljoonaa kappaletta. Sanderson on ollut lukemattomia kertoja muiden muassa New York Timesin bestsellerlistan ykkönen, ja hänen saamiinsa palkintoihin lukeutuu myös arvostettu Hugo-palkinto. Omien sarjojensa lisäksi Sanderson on tullut tunnetuksi myös Robert Jordanin Ajan pyörä -sarjan viimeisten osien kirjoittajana. Alkuteos: Bands of Mourning.

Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.