Samaan aikaan : Suomi ja maailma 1968

Tuotetiedot

Kuohuvan vuoden tunnemaisema. Kenen vuotta 1968 muistamme tänään? kysyy historian professori Henrik Meinander kirjassaan Samaan aikaan : Suomi ja maailma 1968. Hän tarkastelee hämmästyttävän moninaista ja suurten uutisten vuotta niin Suomessa kuin maailmallakin. Meinander korostaa, että kuohuvaa vuotta ei ole syytä muistaa yksinomaan opiskelijaliikkeen vallankumousromantiikasta tai Vietnamin sodan ja Tšekkoslovakian miehityksen vastaisista protesteista.
Kun Helsingissä muutamat sadat opiskelijat miehittivät Vanhan ylioppilastalon, kymmenet tuhannet heidän ikätoverinsa hakeutuivat töihin Ruotsiin. Maaseutu autioitui ja lähiöitä, ostoskeskuksia sekä moottoriteitä rakennettiin kiihtyvään tahtiin. Yksityisautoilu ja televisio avasivat uuden maailman. Sosialidemokraattinen työväenliike eheytyi ja liittoutui yhä selvemmin valtansa huipulla paistattelevan presidentti Kekkosen kanssa.
Venäläisvastaisista tunteista ei kuitenkaan voitu päästä kokonaan eroon, eikä siihen aidosti pyrittykään. 1960-luvun lopulla maiden välisistä verisistä taisteluista oli kulunut vasta neljännesvuosisata, ja sodan aikaan merkittävä osa Suomen sodanjälkeisestä yhteiskunnallisesta eliitistä oli taistellut rintamalla. Taustalla piilivät myös maiden kesken vuosisatoja jatkuneet vihollisuudet, jotka juonsivat juurensa Suomen erikoislaatuisesta sijainnista lännen ja idän välissä. Siksi maiden väliselle ulko- ja turvallisuuspoliittiselle keskustelulle oli luonteenomaista kaksinaamainen retoriikka. Julkisuudessa maan poliittinen eliitti viljeli mielellään tunnettuja neuvostoliittolaisia iskulauseita luottamuksesta, ystävyydestä ja rauhallisesta rinnakkaiselosta. Kulissien takana paineita purettiin usein vitseillä ja vanhaa ryssävihaa huokuvilla tunteenpurkauksilla.
Tällainen kaksinaamaisuus ei sinänsä ollut uusi ilmiö Suomen poliittisessa kulttuurissa. Ruotsin ja Venäjän vallan aikaan avoin yhteiskunnallinen keskustelu oli sallittua vain harvoin. Samoin toisen maailmansodan aikana valtion ankara sensuuri valvoi lehdistöä. Siksi maan poliitikoilla ja toimittajilla oli syksyllä 1944 jo valmiudet välttää mahdollisuuksien mukaan julkaisemasta kielteisiä uutisia Neuvostoliitosta. Asiaan liittyi sekin, että myös presidentit Paasikivi, Kekkonen ja Koivisto saattoivat tarpeen tullen ryhtyä epävirallisiksi sensoreiksi. Samalla he olivat osaltaan luomassa Suomen julkisuudessa pitkälle 1980-luvulle saakka vallinnutta järjestelmällistä itsesensuuria, joka ulkomailla tulkittiin kasvavaksi Neuvostoliiton myötäilyksi ja josta länsisaksalaiset toimittajat ryhtyivät käyttämään laajalle levinnyttä vähättelevää nimitystä ”Finnlandisierung”.
Uusi arki ja maailmankuva saivat muotonsa supervaltojen yhä kiihkeämmäksi käyvän, jopa avaruuteen ulottuvan kilpailun varjossa. Samaan aikaan monet elivät arkeaan kuten aiemminkin – välinpitämättöminä muun maailman hälinästä.
Samaan aikaan : Suomi ja maailma 1968 on temaattista jatkoa Henrik Meinanderilta vuonna 2009 ilmestyneelle, jo viidelle kielelle käännetylle teokselle Suomi 1944: sota, yhteiskunta ja tunnemaisema.