Tuotetiedot
Yleisradio sai vuonna 1935 yksinoikeuden radiolähetyksiin, minkä jälkeen suomalaiset joutuivat vain haaveilemaan kevyestä radiomusiikista. Tai ei nyt aivan: 60-luvun alussa Tukholman edustalle ankkuroitiin laiva, joka lähetti kaupallista eli mainoksilla rahoitettua musiikkia myös eteläisen Suomen musiikinjanoisille. Merirosvoradio nostatti suoranaisen kansanliikkeen – kunnes Ruotsin valtio pakotti sen lopettamaan toimintansa.
Vuosikymmenten ajan kulisseissa käytiin kiinnostavaa poliittista kamppailua, kunnes lopulta 80-luvulla oli uuden radion aika. Paikallisradio Lakeus Nivalassa aloitti ensimmäisenä, toisena Radio City Helsingissä. 90-luvun puolivälissä kuvaan astuivat isot ketjut Classic FM, Kiss FM ja lopulta valtakunnallinen Nova – paikallisradioiden turmioksi. Ulkomainen pääoma astui kuvioihin, kun Klassisen osti englantilainen Sir Peter Michael. Ranskalainen NRJ teki tuloaan Suomeen, ja 2000-luvulla Sanoma-konserni toi ryminällä kehiin Radio Rockin ja Radio Aallon.
Radio kuuluu kaikille! kertoo huikean tarinan Suomen historian kamppailuista, intohimosta, bisneksestä ja vapaudesta, jotka muuttivat Suomen saundin.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.