Tuotetiedot
Perca Ahvena – villin kalan keittokirja kertoo Suomen luonnon vesissä elävistä kaloista, pyyntitavoista ja saaliin käytöstä ruokana.
Reseptit ovat kirjoittajien kokeilemia ja osa itse kehittämiäkin. Periaatteena on kalasaaliin käyttö kokonaisuutena, niin lajien kuin kalan osienkin suhteen.
Kirjassa esitellään tavallisimmat kalat, kuten hauki, ahven, kuha tai silakka, mutta nostetaan esille myös harvemmin käytettyjä ruokakaloja, kuten kiiski tai simppu sekä innostetaan lukijaa myös tarjoamaan lemmikkikissoille tai -koirille kalaruokia.
Kirjoittajat asuvat naapureina Paraisilla meren äärellä, mikä mahdollistaa ympärivuotisen kalastuksen ja erilaisten ruokalajien kehittelyn ja kokeilun. Sellaista kuin roskakala ei heidän sanastossaan olekaan!
Industrial Futurist Jyrki Kettunen on eläkkeellä oleva tutkimusjohtaja, professori ja tunnustettu metsäteollisuuden teknologiavaikuttaja ja niukkaresurssisuuden edelläkävijä. Kettusen kalastuskokemukset ulottuvat kahdeksalle vuosikymmenelle monissa erilaisissa vesistöissä.
Tarja Meristö on yritysfuturologi ja kauppatieteiden tohtori, jonka motto on jo kuudella vuosikymmenellä ollut ”maailman pelastamisesta kannattava bisnes”. Kalastusharrastuksessa häntä kiinnostaa kaiken saadun kalan hyödyntäminen monipuolisesti ja kekseliäästikin.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.