Outolintu, erilainen : tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa

Tuotetiedot

Psykologian tohtori Sylvi-Sanni Manninen kohtasi elämäntyössään uuden ihmistyypin: poikkeuksellisen herkän väri-ihmisen. Manninen kehitti tutkimustyönsä tuloksena psykologisen testin, jonka avulla hän saattoi selvittää, reagoiko tutkittava väriin vai muotoon. Näin Manniselle selvisi, että kysymyksessä on ulottuvuus, jana, missä yksilöt sijaitsevat eri kohdissa, toiset muodon ääripäässä, toiset värin ja jotkut siinä välillä. Väri-ihmiset ja muotoihmiset eroavat toisistaan selkeimmin siinä, että väri-ihmiset reagoivat ympäristöön hyvin voimakkaasti; heidät erottaa ympäristöstä vain hienon hieno raja. He ovat usein hyvin lahjakkaita, varsinkin taiteellisesti, ja luovat alat ovat heille omiaan. Kirja herättää myös keskustelua herkkien yksilöiden kohtalosta yhteiskunnan musertavissa rattaissa. Väri-ihmiset tuntevat itsensä usein erilaisiksi. Sisäänpäin kääntyneinä, ujoina, hiljaisina ja omaehtoista vapautta rakastavina heillä on vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan, jossa ihannoidaan suulasta, ulospäinsuuntautnutta yksilöä. Itsemurhat, paniikkihäiriöt ja kiusatuksi tuleminen on tuttua väri-ihmiselle. Tämän kirjan tarkoitus on auttaa erityisherkkiä väri-ihmisiä ymmärtämään paremmin omaa erikoislaatuaan ja vapauttaa heidät arvostamaan omaa olemustaan. Sylvi-Sanni Manninen on valinnut kirjan motoksi katkelman tanskalaisen kirjailijan, Jens Peter Jacobsenin, teoksesta Mogens and Other Stories (sitaatin suomentanut Sylvi-Sanni Manninen): ’Tiedätkö, että maailmassa on olemassa salainen veljeskunta…? Täällä on ihmisiä, joille luonto on antanut toisenlaisen luonteenlaadun. Heillä on laajempi sydän ja nopeampi veri. He toivovat ja pyytävät enemmän. Heillä on voimakkaammat halut ja kaipaus, joka on villimpää ja polttavampaa kuin rahvaalla. He ovat lapsia, joiden syntymässä haltiattaret olivat läsnä; heidän silmänsä ovat avoimemmat, heidän aistinsa terävämmät kaikessa tajuamisessa. Elämän ilon ja riemun he juovat sydämensä juurilla, kun toiset tarttuvat niihin vain karkeilla käsillään.’