Näkymätön sota : Suomi vastavallankumouksellisen terrorismin ja vakoilun tukialueena 1918-1939

Tuotetiedot

Lokakuun vallankumous vuonna 1917 repi Euroopan ideologisesti kahtia. Tämä ensimmäinen kylmä sota heijastui myös vastaitsenäistyneeseen Suomeen, josta muodostui suojasatama Venäjän oppositiovoimille ja niiden tiedustelu- ja taistelujärjestöille. Vuosina 1918 1939 erilaiset vastavallankumoukselliset ryhmät valmistelivat Suomesta käsin aseellista toimintaa ja jopa terrori-iskuja Neuvostoliittoa vastaan.

Yksi väitöskirjan tärkeimmistä tutkimustuloksista on se, että Suomella oli merkittävä rooli vastavallankumouksellisen kamppailun tukialueena. Tasavallan alueella toimi lukuisia valkoisia venäläisiä taistelujärjestöjä, joiden tavoitteena oli kaataa neuvostojärjestelmä terrori-iskujen, sabotaasin ja salamurhien avulla.

Tutkimus osoittaa vääräksi uskomuksen, että 1920- ja 30-lukujen Suomi olisi ollut terrorismilta vapaa vyöhyke: terrorismi ja muut väkivaltaiset opit eivät hävinneet maasta routavuosien kiihkeimpien tapahtumien jälkeen, vaan ne näkyivät Venäjän vastavallankumouksellisten voimien toiminnassa. Tutkimus osoittaa selvästi, etteivät suomalaiset olleet mitenkään erityisen immuuneja pommien ja salamurhien filosofialle. Terrorismia esiintyi aikakauden Suomessa samalla tavalla kuin muuallakin Euroopassa.

Väitös tuo esiin myös sen, että suomalaiset turvallisuusviranomaiset ja erilaiset taistelujärjestöt kytkeytyivät tiukasti toisiinsa varsinkin tiettyinä vastavallankumouksellisen kamppailun avainhetkinä. On selvää, että useimmat terrori- ja vakoiluhankkeet olisivat menettäneet elinvoimansa ilman Suomen virkavallan aktiivista ja passiivista tukea. Suomalaisviranomaiset suhtautuivat taistelujärjestöjen maanalaiseen toimintaan ja ylipäänsä taisteluun Venäjästä ristiriitaisesti. Radikalismin hengessä monet virkavallan edustajat ihannoivat ja jopa tukivat antibol evistisia salahankkeita, koska toivovat niiden heikentävän Neuvostoliittoa. Toisaalta vastavallankumoukselliset voimat herättivät niin paljon huomiota Neuvostoliitossa, että turvallisuusviranomaisten oli pakko puuttua aktivistijärjestöjen toimintaa tasaisin väliajoin.

Vastavallankumouksellisten liikkeiden vakoiluhankkeissa ja aseellisessa toiminnassa oli kyse pitkäaikaisesta ja symbolisesti tärkeästä toiminnasta, joka herätti voimakkaita reaktioita Neuvostoliitossa. Maan lehdissä ja muussa julkisuudessa käsiteltiin laajasti vastavallankumouksellisten voimien toimintaan ja yhteistyötä eri maiden turvallisuusviranomaisten kanssa. Tarkoitushakuisten uutisten avulla perusteltiin osaltaan Neuvostoliiton kehitystä totalitaarisempaan suuntaan.