Tuotetiedot
Kirjassa viiden menestyneen yrittäjän vanhemmat kertovat lapsensa tiestä. Mukana ovat Jasper Pääkkösen äiti Virve, nyhtökaurasta tunnetun Maija Itkosen vanhemmat Marjatta ja Kari, mediayrittäjä Arman Alizadin isä Vahid, Slushin toimitusjohtajan Andreas Saaren vanhemmat Riia ja Kristian sekä Elektrobit/Bittiumin Juha Hulkon vanhemmat Iris ja Veikko. Tarinoissa on yhtäläisyyksiä ja eroja. Vanhemmat eivät ole varsinaisesti kasvattaneet lapsiaan yrittäjyyteen, mutta he ovat monin eri tavoin tukeneet ja vahvistaneet niitä ominaisuuksia, joita yrittäjät tarvitsevat: itseluottamusta, luovuutta, yhteistyökykyä ja rohkeutta, mutta myös kykyä sietää epävarmuutta, pettymyksiä ja epäonnistumistakin. Lastenpsykiatri Mirjami Mäntymaa neuvoo, miten lasta tukeva kasvatus onnistuu kaikilta muiltakin vanhemmilta: Anna lapsesi olla se hyvä tyyppi! Ole hänestä kiinnostunut, tue ja auta ratkaisemaan ongelmia. Sinun ei tarvitse olla itse mikään erityinen osaaja, ihan tavallinen vanhempi riittää, Mäntymaa sanoo. Talenom haluaa kirjalla muistuttaa, että tulevaisuuden yrittäjät ovat jo keskuudessamme. He leikkivät teillä kotona tai narisuttelevat teini-ikäisinä jääkaapin ovea keittiössänne. Heistä voi vielä tulla vaikka mitä. Teos on toteutettu Talenomin, IVALO Creative Agencyn ja Maahenki-kustantamon yhteistyönä.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.