Tuotetiedot
Joutoseutu on Heikki Romppaisen esikoisrunokokoelma: kielifilosofinen proosarunomanifesti, yhteiskunnan purkusuunnitelma ja matkakertomus hajoavan kaupungin ja upottavan luonnon välitiloissa. Mystikon, nomadin, punkkarin, queer-katsojan ja yhteiskuntakriitikon äänet risteävät runon ympäristöään observoivassa minäkertojassa, jonka matkaseuralaisena on tarkentumaton ja veden lailla mukautuva sinä. Urbaanista maisemasta silmille hyppivät lentävät lauseet rytmittävät matkantekoa halki abstraktien, kaupunkisuunnittelusta purkautuvien ulottuvuuksien, ja välillä ääneen pääsee itse luonto. Joutoseutu on musiikin maustama eskatologis–poeettinen vaellus kaupungin raja-aitojen yli ja takaisin, kahdessatoista osassa. Heikki Romppainen (s. 1982) on runoilija ja muusikko. Hän on julkaissut aiemmin runoutta teoksissa Ikuisten kesien aika sekä Luciferin parfyymi (runovihko ja c-kasetti, tehty yhdessä Aiju Salmisen, Läjä Äijälän ja Lene Leinosen kanssa.) Romppainen on tehnyt musiikkia ja lyriikkaa esimerkiksi yhtyeissä Ydinperhe, HMP ja The Carnival. Häntä on kuvailtu useissa arvosteluissa erääksi Suomen parhaista raskaan musiikin lyyrikoista. Hän on kirjoittanut myös artikkeleita ja kritiikkiä esimerkiksi Helsingin Sanomiin ja Isoon Numeroon.





Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.