Irjan ihmekirja

Tuotetiedot

Irjan runot ja ihmekirja ovat virkistävää, puhuttelevaa ja hauskaakin luettavaa. Iloinen Irja Haapiainen kulki metsätietä kouluun niin kuin kaikki muutkin kahdeksanvuotiaat milloin kiveltä kivelle ja milloin puunjuurien yli hypellen ja hyräillen. Monista kovista koettelemuksista huolimatta ilo on kulkenut hänen matkassaan aina lapsuusvuosista, piikatyttö- sekä pyörätuolivuosiin ja nyt palvelutaloon, jonne hän muutti sairaalasta koronakeväänä 2020. Koska Irja ei voi liikkua, kaikki hänen arjessaan tapahtuu lähinnä vuoteessa. Jos jalka on huonosti peiton alla, pitää hälyttää hoitaja toisesta kerroksesta korjaamaan jalan asentoa. Käsivoimatkin ovat huvenneet. Miten ihmeessä hän siis saa aikansa kulumaan? Aina voi onneksi avata Päivän tunnussanan, lukea Raamattua, selailla lehtiä, ratkoa ristikkoa, kilauttaa kaverille ja vaihtaa näin ajatuksia ystävän kanssa jutellen. Lähes päivittäin hän kirjoittelee muistikirjaansa ajatuksiaan ja runoja. Koronarajoitusten takia ystävät eivät ole juuri päässeet vierailemaan hänen luonaan. Päivät ovat pitkälti yksinoloa ja odottelua. Vuoteessa maatessaan hän katselee usein taivasta siellä seilaavine pilvineen ja lentelevine lintuineen. Ja kun jokin harmittaa, taivasta katsellessa mielikuvitus saa siivet, ja harmi haihtuu. Taivas syvemmässä merkityksessäkin on hänelle hyvin tärkeä. Tapasin Irja Haapiaisen ensimmäisen kerran syyskuussa 1966, kun me kumpikin opiskelimme Helsingin Raamattukoulussa. Vaikka Irja liikkui vaivalloisesti kainalosauvojen avulla, katseeni kiinnittyi hänen valoisiin kasvoihinsa ja iloiseen ilmeeseensä. Sama valo syttyy hänen kasvoilleen nytkin, kun astun hänen huoneeseensa, ja hän kommentoi vieraan tuloa ilahtuneena: ”Untako mä nään?” Vuosikymmeniä sitten muuan nuori elokuvatähti näki Irjan Kaisaniemen puistossa. Hän teki ihan tikusta asiaa päästäkseen puheisiin Irjan kanssa, koska halusi tietää, miten tämä voi näyttää onnelliselta ja iloiselta, vaikka joutuu istumaan pyörätuolissa. Tässä pikkukirjassa Irja Haapiainen vastaa tuohon kysymykseen kertomalla Jumalan ihmeistä omassa elämässään. -Pirkko Junkkaala.