Tuotetiedot
Hämähäkinpesästä sisältää maalari Hanna Hyyn uusia runoja ja piirustuksia. Teoksen leikkisän masentuneissa, ajankohtaisissa runoissa peilataan maalariutta ammattina, kamppaillaan hyvien tekojen tekemisen eteen ja innostutaan loitsimaan. Itsenäiset piirustukset rytmittävät julkaisua Hyylle tyypillisten, pienten malliaiheiden kautta. Hanna Hyy (s. 1990) on kuvataiteilija, joka on parhaiten tunnettu hänen esittävistä, runsaista maalauksistaan esimerkiksi Nuoret2023-näyttelyssä Taidehallissa sekä Mäntän Kuvataideviikoilla. Hyy on Taideyliopistosta 2019 valmistunut kuvataiteen maisteri, jonka teoksia löytyy Valtion Taideteostoimikunnan kokoelmista. Hän on Taidemaalariliiton varsinaisjäsen sekä työskennellyt valmistumisensa jälkeen muun muassa Suomen Kulttuurirahaston, Taiteen edistämiskeskuksen ja Paulon Säätiön Nuoren taiteilijan apurahalla. Pitäis kirjoittaa essee eikä maalata taulua mä katoan kohta maan päälle ampuisin peuran ja söisin kalan söisin kanan munasen mulla on rajattu määrä rakkautta minussa asuu kuolemanpelkoinen veritonttu Käännökset englanniksi: Hanna Hyy, Matias Loikala, Spider.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.