‘En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä’

Tuotetiedot

Tutkimus on kvalitatiivinen, kerronnallinen tutkimus, joka käsittelee erityisen traumaattisen tapahtuman kokeneiden aikuisten ihmisten kertomuksia. Tavoitteena on kertomusten avulla saada lisää tietoa psyykkisestä selviytymisestä traumaattisen kokemuksen jälkeen. Tietoa voi käyttää trauman kokeneita kohdattaessa ja koulutettaessa opiskelijoita ammatteihin, joissa pyritään auttamaan ihmisiä traumaattisissa tilanteissa tai niiden jälkeen. Tutkimuksella tahdottiin selvittää: – millaisista selviytymistä edistäneistä asioista, tapahtumista ja käännekohdista traumasta psyykkisesti selviytyneet ihmiset kertoivat, – miten traumasta selviytyneet ilmaisivat kertomuksissaan aktiivista uuden elämänkertomuksen rakentamista – miten kertojat asettuivat toimijoiksi omissa selviytymiskertomuksissaan. Kertomuksen käsite on ymmärretty lähinnä David Hermanin teorian mukaisesti. Tutkimuksessa selviteltiin kertojien käsityksiä selviytymistä edistäneistä tekijöistä ja tutkittiin heidän asettumistaan toimijan rooliin kertomuksissaan. Tutkimus perustuu teoreettiseen pohdintaan konstruktivistisen tiedonrakentamis- ja totuuskäsityksen pohjalta. Tausta-ajatuksena on, että ihminen saattaa selviytyä nimenomaan aktiivisella puuttumisellaan siihen, millaisena hänen elämänkertomustaan kerrotaan. Selviytyjä sopeutuu – ei alistumalla, vaan asettumalla subjektiksi, aktiiviseksi elämänkertomuksensa toimijaksi kaikesta huolimatta. Tutkittavat kertomukset saatiin kaksivaiheisella haastattelulla, joka läheni narratiivista haastattelua: haastateltava sai vapaasti kertoa tapahtumista ja kaikesta, mikä hänen mielestään oli auttanut tapahtumista selviytymisessä. Toisella haastattelukerralla esitettiin joitakin lisäkysymyksiä, mutta haastateltavan toivottiin silloinkin kertovan kaikesta omasta mielestään asiaan liittyvästä. Ensimmäistä tutkimuskysymystä selvittelevässä sisällön analyysissa kerättiin sekä kertojien suoraan mainitsemia että muuten kertomuksissa ilmenneitä selviytymistä edistäneitä asioita. Luennan apuna käytettiin kertomuksen tutkimuksen keinoja; merkittävä tekijä saattoi löytyä esimerkiksi sen korostuessa toiston, aikamuodon vaihdon tai metaforan käytön kautta. Tekijät ryhmiteltiin väljästi luennan aikana muodostetuiksi, osittain päällekkäisiksi ryhmiksi jatkoanalyysia varten. Aineistoesimerkkejä valittiin tulosten esittelyä varten. Toisen tutkimuskysymyksen selvittelyssä etsittiin kaikista kertomuksista ja kultakin kertojalta erikseen merkkejä kertojan aktiivisesta toimijan roolin ottamisesta. Työkaluna käytettiin niin kutsuttua Semanttisten roolien asteikkoa (Herman, Hyvärinen), jossa toisena ääripäänä on tapahtumien uhrina oleva kohde, toisena aktiivinen toimija. Analyysin lisätukena tarkasteltiin myös ilmaisujen prosessityyppejä (Halliday) ja aikakehyksen eroja (Vendler). Mallien avulla tutkittiin asettumista toimijan rooliin. Sen oletettiin kertovan psyykkisten, selviytymistä edistävien voimavarojen käytöstä, uuden trauman jälkeisen elämänkertomuksen rakentamisesta. Tarkkaan analyysiin otettiin erityisesti kertomusten käännekohtia ja kerrottuun sisältyneitä, kerronnallisesti rikkaita ”pieniä kertomuksia”. Tutkimusaineiston muodostivat kertomukset, jotka sisältyivät kahteentoista vuosina 2004–2006 tehtyyn haastatteluun. Kertojina oli kuusi ihmistä, joille oli tapahtunut aikuisiässä jotain erittäin traumaattista. Kaikkien kertomuksiin sisältyi hyvin läheisen ihmisen traaginen menetys ja sen lisäksi muutakin elämää syvästi järkyttävää. Menetykset olivat lopullisia, ilman toivoa tilanteen palautumisesta ennalleen. Kertojat arvioivat kuitenkin selviytyneensä psyykkisesti tapahtumista, mikä olikin yksi tutkimukseen osallistumisen kriteereistä. Tuloksiksi saatiin ensinnäkin joukko kertojien mainitsemia selviytymistä edistäneitä tekijöitä, jotka ryhmiteltiin kolmeksi kategoriaksi: Työ ja fyysinen rasitus, Puhe ja vuorovaikutus, Mielen resurssit. Tulokset antavat tietoa esimerkiksi siitä, miten tutut asiat saattavat saada uusia rooleja traumaattisissa tilanteissa, joissa aiemmat oletukset elämän kulusta ovat murskautuneet. Kertojat ilmaisivat toimijuutta hyvin eri tavoin. Nousu tapahtumien uhrin roolista kertomusmaailman toimijaksi saattoi tapahtua jonkin pieneltä näyttävän, mutta merkittäväksi osoittautuneen tekijän laukaisemana. Tämän tutkimuksen perusteella ei voi suoranaisesti väittää, että toimijuus sinänsä olisi ratkaiseva onnistuneen selviytymisprosessin tekijä. Tuloksista voi kuitenkin päätellä, että trauman kokeneen tukeminen hetkillä, jolloin hän ottaa toimijan roolin vaikka muiden mielestä vähäpätöisessäkin asiassa, voi olla hyvin merkityksellistä. Tutkimuksessa kuullaan omiin kokemuksiin perustuvia tulkintoja selviytymisestä ihmisiltä, joiden elämässä on tapahtunut jotain erittäin järkyttävää. Kertomuksen analyysin keinoin pyrittiin tuomaan esiin selviytymiseen vaikuttaneita tekijöitä. Käytännöllisen tiedon lisäämisen merkityksen ohessa tutkimus antaa esimerkin haastatteluaineiston analyysitavasta, jota on käytetty aiemmin enimmäkseen kielen ja kirjallisuuden tutkimuksessa.