Tuotetiedot
Jääkiekon kauhukakara, Shakespearea pelaajille pukukopissa lukeva valmentaja, filosofi, kulttuurivaikuttaja – kapinallinen Alpo Suhonen. Alpo Suhonen on monin tavoin tyypillisiä määrittelyjä karttava urheilumies. Hän on paitsi valmentanut Suomen maajoukkuetta ja ollut ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja NHL:ssä myös toiminut teatteriohjaajana ja Turun kaupunginteatterin johtajana, Porin Jazzin toiminnanjohtajana ja kirjailijana.
Suhonen tunnetaan kaukalon laidalla ja kulttuuripiireissä tinkimättömänä epäkohtien esiin nostajana ja ihmisenä, joka on aina inhimillisyyden, oikeudenmukaisuuden ja moniarvoisuuden puolella. 50-vuotisen uransa aikana Suhosen näkemykset ovat saaneet runsaasti kritiikkiä, mutta jälkikäteen on voitu todeta, että hän on ollut aikaansa edellä.
ALPO kertoo Suhosen kiehtovan tarinan ja yrittää selvittää, mitä rauhaton sielu on etsinyt koko elämänsä. Samalla tarkkaillaan suomalaisen jääkiekkoilun kasvun vuosia, kiistoja, jaSuhosen vaikeita päätöksiä sekä pohditaan syytä sille, miksi häntä on arvostettu enemmän Suomen ulkopuolella.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.