Ehrnrooth, Karin
Kiviniemi, Kati
Peuri, Sanna
Avajaiset: 12.08.2021 kello 16:15
Taitelijat ovat paikalla
Tervetuloa!
Ehrnrooth, Karin
Mietteitä piirustuksistani ja kuluneesta vuodesta.
Korona-aika pisti mietteliääksi. Monen ääni muuttui hiljaisemmaksi, niin minunkin: Saatoit sulkeutua omaan kuoreesi viikoiksi. Välttäen muuten tärkeitä ihmiskontakteja…
Monet tutut asiat, joita pidämme itsestään selvinä, muuttuivat Koronan astuttua kuvaan.
Tämä outo aika ainakin omalla kohdallani, mahdollisti uudenlaisten piirustusten tekemisen. Luovuus ei ole viruksista kiinni. Virusta ei voi syyttää, jos piirustukset jäävät tekemättä, jos kynä ei paperilla kulje…eikä muotoja synny. Korona pisti maailmankirjat sekaisin, ja omat kirjani myöskin. Ja kuitenkin pandemian kautta avautui myös mahdollisuus tarkastella maailmaa, ympäristöä, ihmistä, itseä, eläimiä jälleen eri kantilta…
Diagramme der menschlichen Seele (1980-luvulta kotoisin oleva taidekäsitteeni) käsittelee ihmisen sielua piirustuksen avuin. Mukaan lukien myös eläinkavereidemme sielunkuvat.
Sulkeutuneena, vähän apeana, pelokkaana, mietteliäänä epävarmana ….
Tunnistinko Koronan myös koirassani. Havaitsiko koirakin ympäristössään muutoksia….
Oliko koirillakin Corona-face, kuten eräässä piirustuksessani? Vai projisoinko oman apeuteni lemmikkiin? Korona tuotti kysymyksiä kysymysten päälle… Onko tämä Koronaa itsessään, vai tiivistyvätkö tunteet ja moni asia, kun niitä ei voi tavanomaisin keinoin pakoilla?
Huomasin myös positiivisia asioita; kuten elämään astunut tervetullut nopeusrajoitus. Kiire ja „pakko mennä“- asenne oli yhtäkkiä hankala, ongelmia aikaansaava asenne. Nyt ei enää menty menemisen vuoksi, vaan ongelmia aiheuttavat asiat oli mietittävä tarkkaan. Asenteita piti korjailla uuteen muotoon ja määritellä uudelleen. Ja oli sopeuduttava Koronan aiheuttamaan hitauteen ja rajoituksiin. Sopeuduttava asioiden kasautumiseen …. Sopeuduttava siihen, ettei tämä, eikä tämä, eikä tuo eikä sekään asia onnistu.
Minua hitaus ja rajoitukset kiinnostivat. Sielu sai voimistella, miettiä pärjäämisstrategioita ja strategioita olla tyytyväinen ja (semi-)onnellinen, vaikka maailma on sekaisin.
Mietteliäisyys ja mietiskely, asioiden punnitseminen eri tavalla ja perusteellinen analysointi, johon e ehkä muuten ole aikaa… tarjosi uusia mahdollisuuksia…
Piirustukseni eivät ns. kumpua epämääräisistä uumenista sokkona, vaan niitä edeltävät tunteet, kokemukset ja asioiden punnitseminen ja mietiskely. Usein piirustusta edeltävä mietiskelyaika on pidempi kuin itse piirustuksen tekemisen vaativa aika. Kryptografiani ovat osin ajatusvirran tuotteita, a stream of consciousness, osin jokapäiväisiä päiväkirjan tapaisia muistiinpanoja, tai vaikkapa ostoslista. Teksti määrittelee syntyvän tilan, kirjaimet muodostavat arketyyppisiä muotoja, tyhjä tila on itsessään kuva jostakin…
Olinko ikinä uskonut itse eläväni keskellä pandemiaa? Vastaus kuuluu ei. En olisi uskonut kokevani tämänkaltaisen pandemian aiheuttamia rajoituksia ja muutoksia yhteiskunnassa. Ja kuitenkin myös tämä aika on osa ihmishistoriaa. Miten selviydymme tästä, kasvammeko ja ymmärrämmekö vai jähmetymmekö ja kutistumme…
Ymmärränkö kieltoja, ruuhkantumista ja esteitä, vai pidänkö puoliani jopa muiden kustannuksella? Onko lomailtava, istuttava iltaa, oltava liki ja lähekkäin, vai osanko keksiä muuta tekemistä. Vaadinko vaatimistani, vai pyrinkö ymmärtämään, että asioita voi lähestyttävä eri taholta… Ehkä tämä aika opettaa minua olemaan tyytyväinen siihen, mitä minulla on…mitä voin ja osaan tehdä…eikä ajaisi haluamaan sitä, mikä ei nyt onnistu ja minkä ei ehkä tulisi muutoinkaan onnistua. Ja näitä miettiessäni syntyi uusia Diagramme der menschlichen Seele – ihmissielun diagrammeja. Hypoteesi.
Kiviniemi, Kati
EKP – Ehrnrooth, Kiviniemi, Peuri
Olen K, Kati Kiviniemi, kuvataiteilija ja kuvataideopettaja. Olen opiskellut kuvataidetta mm. Turun Piirustuskoulussa ja kuvataidekasvatusta Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Kuulun kulttuuritehdas Manillan kuvataiteilijoihin ja työhuoneeni sijaitsee Manillan Ullakolla. Teen taidetta, koska koen sen merkityksellisenä. Ja kyllä, ei ole sattuma, että tämä kappale sisältää niin paljon k-kirjaimia.
Elegia kodin perinnölle
Taiteellisen työskentelyni tematiikka löytyy useimmiten muistamisen ja katoavaisuuden problematiikasta. Uusimmissa töissäni palaan niin sanotusti juurilleni, kulttuurisen perintöni äärelle paikan kokemuksen ja maiseman kautta, jota aihetta olen käsitellyt aiemminkin. Teemat nousevat kahden kulttuurin kosketuksesta elämässäni, suhteestani saamelaiskulttuuriin, kokemuksesta kulttuurien välissä elämisestä, tämän elämisen ajoittaisesta ristiriitaisuuden kokemuksesta ja myös tämän eeppisyyden ihanuudesta ja lopulta tämän kaiken menettämisen pelosta ja muistamisen tarpeesta. Taustalla häärii hieman huojuva käsite ”puoliksi saamelainen”, jolla tarkoitan olla saamelaisena ilman saamen kielen taitoa. Tällä ”kielikysymyksellä” olen tullut aikojen kuluessa kasvattaneeksi jonkinlaista rajaa kulttuuriin – sitä tunnetta, kun tunnen olevani kulttuurin sisällä kaiken aikaa, mutta samalla tarkastelevani sitä matkan päästä. Aikaisemmissa teoksissani kahden valtion raja, Tenojoki, on tarkoittanut eräänlaista symbolista rajaa ja toisaalta kanavaa saamelaiseen perintööni. Joki johdatteli jo lapsuuden kokemuksissani matkaa saamelaisuuteeni ja valmisti ikään kuin tunnetta astumisesta toiseen kulttuuriin. Tenojoki on muisti, pysyvyys, mielentila ja kertomus,johon edelleen tuntuu tiivistyvän tunne saamelaisuudestani.
Ei ole myöskään sattumaa, että kokemukseni tästä on muistokirjoituksen tapainen haikea laulu, elegia, johon kätkee sisäänsä ajatuksen menetyksestä.Aika on mielenkiintoinen käsite, se on ikään kuin läsnä kaiken aikaa ja toisaalta menetämme sitä joka hetki. Maalauksissani aika on näkyvissä valoina ja varjoina hioen yksityiskohtia hiljalleen pois ja muistuttaen tilapäisyydestä. Maalaukselliset eleet toistavat muistin jälkiä, joiden kautta toisaalta myös nykyisyyden ääriviivat alkavat hahmottua. Taide palauttaa ja tekee näkyväksi sen, mitä ei ole. Joen merkitys on paitsi muistuttaa poissaolevista, myös ylläpitää ajatusta läsnä olevasta.
Nämä teokset jatkavat jo vuosia sitten alkanutta prosessia, missä kiinnostukseni aiheeseen sai alkunsa törmätessäni muutamaan kansatieteelliseen teokseen, joista löysin yllättäen kuvia edesmenneistä saamelaisista isovanhemmistani. Kuvat avasivat minulle polun oman suvun historian tutkimiseen ja saamelaiseen kertomukseen. Menneisyys alkoi puhutella minua yhä enemmän. Julkiset kuvat kiinnittyivät hiljalleen osaksi oman sukumme kuvia ja johdattelivat etsimään tietoisemmin lisää dokumentteja. Yhdessä kuvassa äitini perhe on palannut evakosta hiljattain katsoen totisena kameraan muuttuneessa maailmassa.
Uusimmissa töissäni palaan ikään kuin joen äärelle. Ajattelen nyt myös toista tärkeää jokea, Ivalojokea, kasvuympäristöäni, kulkuväylää ja ymmärrän, minkä vuoksi tietoisuus joen läheisyydestä on minulle edelleen tärkeä.
Tekniikakseni on muotoutunut viime vuosina akvarelli paperille. Varsin usein olen päätynyt esitykseen maisemasta tai mielenmaisemasta, koetusta ja kuvitellusta. Näihin esityksiin sekoittuu kokemuksia erilaisista merkityksellisistä paikoista, muistoista ja tunnelmista. Edelliset maalaukseni olivat metsäisiä näkymiä, joita nimitin huoneiksi ja varjoisiksi tiloiksi. Maalaustapani on useimmiten spontaani ja aiheet hahmottuvat paperille ilman luonnostelua. Välillä hankaan ja pesen väriä pois ja maalaan uudelleen. Maisemiin on siten kerrostuneena aikaa ja erilaisia kokemisen tiloja, jossa mennyt ja nykyinen kohtaavat. Pohdin tarvettamme paitsi säilyttää jälkiä ja välttää unohdusta, myös tarvettamme unohtaa ja vaieta.
Valokuvassani maiseman kuvajainen elää Tenojoen pinnan väreilyssä. Kuin maalaus maisema muotoutuu pintaan vähitellen, paljastaen vähän kerrallaan.
Peuri, Sanna
Uusimmat maalaukseni rakentuvat kerroksittain erilaisten visuaalisten elementtien, koodien ja rakenteiden yhteissummana. Haen maalatessani harmoniaa, mutta välillä intoudun ekspressiiviseen otteeseen tavoitellessani osa-alueiden tasapainoa tai korostamalla niiden välistä ristiriitaa. Teoksiani voi tarkastella erilaisten vastavoimien vuoropuheluna tai koodien kertomuksena.
Teosteni lähtökohtana on luonto, joka paikkana ja olemassaolollaan tarjoaa jatkuvasti vaihtuvia esteettisiä vaikutelmia. Havainnot muuttuvat värisommitelmaksi. Värien niukkuus on sekä harkittua että myös tehokeino kuvaamaan eräänlaista jälkikuvaa, muistikuvaa nähdystä ja koetusta.
Abstrakti muotokieli ja viivat vihjailevat paikoitellen figuratiivisuuden suuntaan.Teosta voi siten tulkita myös tiedostamattoman ja tietoisuuden välimaastoksi, eräänlaiseksi matkaksi luonnossa ja mielessä kohti äärettömyyttä ja ikuisuutta.
