Tuotetiedot
Lee ja Lii -kirjasarja kertoo kahden kekseliään erityislapsen ystävystymisestä, joka mullistaa molempien elämän. Kirjasarja on suunnattu esikouluikäisille ja alakoulun alempien luokkien lapsille. Erityisherkkyyteen ja autismin kirjoon liittyvät ominaisuudet kuvataan identiteetin piirteinä ilman että diagnooseja kirjoitettaisiin tarkemmin auki. Kaikki kirjoissa esiintyvät lapset kuvataan ilman sukupuoliroolituksia. Teksti on minämuotoista. Kertojina vuorottelevat päähenkilöt Lee ja Lii. Lee asuu kaksin isänsä Eeron kanssa. Hänessä on erityisherkkyyttä, lievää autismiakin eikä hän viihdy isoissa ryhmissä. Toisinaan Lee tuntee ulkopuolisuutta mutta on omassa päänsisäisessä maailmassaan rajaton ja suruton. Lee ei pidä puhumisesta, mutta höpöttää paljon mielessään, ominaisuus jolle koko päiväkirjanomainen kirjasarja pohjautuu. Lii asuu Leetä vastapäätä, puiston toisella puolella vanhempiensa ja kovakuoriaisia keräilevän isoveljensä kanssa. Hän on valikoivasti puhumaton mutisti, joka soittaa saksofonia ja näkee ympäristössään jatkuvasti kiinnostavia mysteerejä. Herkkä, puuvärein ja vahaliiduin toteutettu kuvitus kuljettaa lukijaa paitsi tapahtumasta toiseen myös kertojien sisäiseen maailmaan. Jokaisella kirjasarjan osalla on oma teemaväri, joka vilahtelee tekstin topoksissa sekä kuvituksen yksityiskohdissa heijastellen kussakin osassa vallitsevan vuodenajan tunnelmaa. Ensimmäinen osan teema on Keltainen – kevät, toisen osan Vihreä – kesä, kolmannen Punainen – syksy ja neljännen Sininen – talvi. Kirjojen värimaailma kirkastuu ja tummuu tekstin välittämien tunnetilojen mukaan.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.