Tuotetiedot
Suomessa työtaisteluoikeudesta ei ole laissa nimenomaista mainintaa, mutta vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen jälkeen se on vakiintuneesti sisällytetty osaksi perustuslain ammatillista yhdistymisvapautta. Työtaisteluoikeuden perus- ja ihmisoikeusulottuvuus on vahvistunut varsinkin viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Johannes Lammisen Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa selvitetään etenkin työtaisteluoikeutta koskevan kansallisen lainsäädäntömme ja soveltamiskäytäntömme perusteita, tilaa sekä kehittämistarpeita.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.